Talvi alkoi. Poltan kynttilöitä aamulla kotona, päivällä töissä ja illalla kotona. Poltan niitä tosin ympäri vuoden – äidiltä opittu tapa samoin kuin villasukkien käyttäminen paljaissa jaloissa – mutta kynttilänvalon viehättävyys korostuu nyt, kun melkein koko ajan on joko kylmää tai pimeää. Tai kylmää ja pimeää.
Eilen aloin ensi kertaa miettiä, miten selvisin viime talvesta. Niin kuin että miten monta kertaa viikossa voin pukea ylleni jättimäisen untuvaparkan tuntematta itseäni alisuoriutujaksi, ja että oliko tukkani viime talvena sähköinen marraskuusta huhtikuuhun nonstop.
Minua naurattaa, kun kuulen työkaverini kipittelevän ovesta sisään, ja askeleista kuulee, että jaloissa on Ugg-saappaat. Olen huvittunut, koska tiedän, että tulee päiviä, jolloin laahustan itse töihin samanlaisissa saappaissa.
Ovathan ne rumat kuin synti. Mutta pelastavat päivän silloin kun muissa kengissä ei voi selviytyä. Untuvatakki saa kyllä lojua vintillä vielä jokusen viikon. Viime talvena hankkimani kelsiturkki on sitä puolet kapeampi ja lämmittää ihanasti.
Olen taas alkanut käyttää farkkuja. Mustia kapeita kuten aina ennekin. Muistan joskus lukeneeni jonkun tyyligurun vinkin siitä, ettei farkkujen kanssa kannata pukea t-paitaa, koska maailma on täynnä teeppareita mielenkiintoisempia paitavaihtoehtoja. Such as?
Ihastun aina yhteen t-paitamalliin kerrallaan: nyt Wangin taskuteeppareihin. Ne on valmistettu modaalista, joka on raskaampaa ja laskeutuvampaa kuin puuvilla.
Mutkattomien vaatteiden lisäksi melkein mikä tahansa, mikä taittaa valoa, näyttää hyvältä. Kristallit, helmet, timantit, suolankiteet – ja tietenkin vesi kuten Jeff Burtonin kuvissa. Valaistukaamme.
