Love is to share, mine is for you

Remember me, special dreams

Voihan nenä. Kadotin eilen lempisormukseni Kalhama & Piipon naistenhuoneeseen. Unohdin laittaa sen takaisin sormeeni käsienpesun jälkeen, mitä tapahtuu noin viisitoista kertaa viikossa, mutta koskaan ennen sormus ei ole kadonnut lopullisesti. Eilen katosi.

Onneksi ympärilläni oli ystäviä, tuttavia ja taidetta - ja lasissa samppanjaa. Lempisormuksia tulee, uskon, muttei koskaan toista eilistä.

Kämpin baarissa musisoi hämmentävä Silja Line -henkinen tanssiorkesteri. Lojuimme sohvilla ja yritimme muistaa Human Leaguen Don't You Want Me -biisin sanoja. Verkkokenkäni korko jumittui katuun kotimatkalla, ja kengässä on nyt kaksi valkoista naarmua. Sipaisu Chanelin Noir-lakkaa korjannee kolhun.

Tänään olen maannut sängyssä kuolemassa päänsärkyyn, koska olen liian ylpeä käyttääkseni särkylääkettä itse aiheutettuun kipuun. Onneksi joku yrittää hidastaa kuolemaani juottamalla minulle vuorotellen Coca-Colaa ja kaakaota. Lähiravintolan tarjoilija valmisti parantavaa yrttiteetä, kun kerroin, että mustavalkoruudullisen lattian katsominen saattaa räjäyttää kalloni.

Huomenna olen kuin toinen nainen ja se toinen nainen jaksaa toivottavasti pestä lattiani, pakata kesävaatteet vintille, hakea syysvaatteet tilalle, poistaa nypyt parista neuleesta ja järjestää röykkiöiksi kasautuneet kirjat, lehdet, vaatteet ja kengät omille paikoilleen. Elämä on yhtä sotkemista ja siivoamista, näin niin kuin pähkinänkuoressa.

Eva Herzigova by Miguel Reveriego styled by Capucine Safyurtlu, Numéro #106 September 2009
tfs / Tony Fersen

What's wrong with this picture?

Millaista oli elämäni ilman satiinihousuja, en muista. Muistan ensimmäiset satiinihousuni vuodelta 1998. Hankin saman mallin sekä mustana että valkoisena (!!), fiksu tyttö kun olin.

2000-luvun alkupuolella käytin Acnen tosi tosi tiukkoja mustia satiini-Hexejä. Sittemmin olen löytänyt silkistä, viskoosista tai asetaatista valmistetut satiinilökärit. Niitä valmistaa Filippa K pienin muunnoksin miltei joka kausi. Tänä syksynä mallin nimi on Nomad, ja kuvan näette alla oikealla.

En osaa päättää, pukisinko housujen kanssa topin ja nahkatakin vai topin ja lyhyen jakun. Tänään jakun ja huomenna nahkatakin? Maybe baby.

Depeche Moden tavoin Placebo kuuluu syksyyn. Eilen kuuntelimme Medsiä töissä yhteensä varmaan viisi tuntia. Pitäisikö vaihtaa levyä välillä? Äh, miksi turhaan, kohtuullisuus on yliarvostettua.

filippa-k.com

This Is Real Fun

Rakkautta on se, että joku kantaa aamiaispöytään, silloin kun ei itse jaksa kävellä. Onks kyytiä, saattoi pikkusiskoni huutaa huoneestaan, kun heräsimme lapsina aamiaiselle. Kyyti järjestyi aina, koska äitimme tiesi, mistä naruista vetää.

Rakkautta on se, että yrittää ostaa kaupasta oikeita asioita (pitikö maidon olla punaista vai sinistä? mikä ihmeen endiivi? arboriota vai carnarolia risottoon?) ja soittaa perään, kun toinen sanoo että älä soita mulle enää koskaan. Lisättäköön maidosta vielä, että hyvään riisipuuroon tarvitaan punaista. Tämän opin syödessäni kesällä siniseen maitoon keitettyä riisipuuroa.

Sain maanantaiaamuna tekstiviestin tuntemattomasta numerosta: Hei ostetaanko sullekin lippu Depecheen? Arvuuttelematta lähettäjää vastasin joo - tai oikeastaan JOO !! - ja tallensin numeron puhelimeeni. Myöhemmin selvisi, että jos David Gahanilla on suomalainen kännykkäliittymä, miehen numero ei ainakaan ole se minun tallentamani. Hö. Mutta lipun sain.

Posti toi syyskuun Ranskan Voguen. Ehdin vasta selata ja hyvältä näyttää. Muutamat kivat saappaat tuossa Zoom-palstalla. Käviköhän kaikille Ranskan Voguen lukijoille nyt selväksi, että Alt&co pitää ylipolvensaappaita tärkeänä elementtinä tänä syksynä. Itse en voi keskittyä kunnolla saappaisiin ennen kuin olen hankkinut uudet nilkkurit.

Haaveilun arvoinen syysvaate? Balenciagan mekko
Kätevät nilkkurit? Acnen Belvillet
Näyttely, joka meidän kaikkien tulee nähdä? Rauha Mäkilä - All We Want Is Everything
Jotain ihanaa kotiin? Diptyquen kynttilöitä, Marc Jacobsin saippuoita ja vesituoksuja

Iloa torstaihin!

Zoom, Vogue Paris September 2009
tfs / sedirea

Diane K

Diane K by Mikael Jansson, styled by Anastasia Barbieri, Vogue Paris September 2009
tfs / sedirea

BB

BB by Mario Sorrenti, styled by Emmanuelle Alt, Vogue Paris September 2009
tfs / sedirea

La-di-da

Olivian syyskuun numeron pääkirjoitus ilahdutti iltaani eilen. Niina Leinon ajatus unelmien ja tärkeiden asioiden listaamisesta nyt, kun mieli on vielä loman jäljiltä kirkas, tuntuu viisaalta. Syksyn ja talven ryntäilyn keskellä voi sitten vilkuilla listaa ja jättää työväenopiston kirjansidontakurssin suosiolla kesken, jos alkaa tuntua siltä, ettei tärkeimmiksi kirjattuihin asioihin - perunoiden rapsutteluun, sushikalan ostamiseen, lukemiseen, ystävien tapaamiseen ja sängyssä loikoiluun - jää riittävästi aikaa.

Riku Korhosen eilinen kolumni Helsingin Sanomien verkkosivulla käsitteli sekin hauskasti elokuuta, kesän taipumista syksyksi ja reaktioitamme muutokseen.

Olen suhtautunut loppukesän vaatteisiin samalla tavalla jo vuosia; elokuu on kevyt ja musta. Viimekesäinen En Vogue -kuvasarja on paras keksimäni esimerkki siitä, miksi tässä valossa ja tässä kohdassa vuotta kaikki muu kuin musta tuntuu jotenkin epäoleelliselta, melkein teeskentelyltä.

Viikko sitten iltatuuli tuntui alkoi tuoksua syksyltä. Leikkautin hiukseni vielä aavistuksen lyhyemmiksi kuin keväällä. Muutin jakauksen keskeltä sivulle. Tyhjensin työpöytäni. Mapitin kaikki mahdolliset paperit ja tiliotteet sekä kotona että töissä. Papereita sormeillessa mieleni alkoi tehdä mustaa sihteerihametta. Onneksi omasta komerostani taitaa löytyä sellainen.

Toivoin toissapäivänä jotain mahdotonta, ja toiveeni toteutui eilen. Keskustelin alkuviikosta ystävättäreni kanssa siitä, miten ihanalta mutta toisaalta pelottavalta tuntuu saada kaikki, mitä haluaa. Enkä tarkoita nyt sitä, että kun tilaa lottovoiton, potti on tilillä seuraavana maanantaina. Tarkoitan sitä, että kun uskoo hyvään, hyvää tulee. Ainoa asia, jota olen viime päivinä aktiivisesti murehtinut on uiminen - mistä pääsisin uimaan aamuisin, en uskalla pulahtaa Kaivopuiston rannan mattolaiturilta - joten elämäni taitaa olla aika lailla mallillaan. Nyt kun löytäisin vielä kivat nilkkurit.

Kävin tiistaina katsomassa Filippa K:n kevätmalliston. Se näytti hyvältä - aidolta, mutkattomalta. Ennen kevättä elän kuitenkin syksyn ja talven. Hankin tänään mustan villatakin Filippa K:lta juuri sopivasti ennen kuin riennän ystävättärieni kanssa viettämään sushi- ja leffailtaa. Te tahdotte nähdä kuvia - tiedetään - siispä kuvaan teille juttuja heti huomenna, kun olen taas kotosalla.

Aurinkoa torstaihin!

To know her is to love her

Like a bird by Dusan Reljin styled by Franck Benhamou, Numéro #105 August 2009
tfs / Carla-A

I can make your heart beat short

Miten Anja Rubik voi aina onnistua olemaan yhtä myyvän näköinen, en ymmärrä. Mutta todellisen mysteerin nimi on Ekbergin sitruunapai. Olen kuullut lempeitä, ihailevia, kaipaavia ja makuhermoja kutkuttelevia ylistyslauluja Ekbergin sitruunapaista suunnilleen kahden viikon ajan melkein joka päivä.

Työkaverini hävisi eilen. Etsin häntä huolestuneena liikkeemme takahuoneesta (Pyörtynyt vessaan? Ei. Viemässä roskia? Ei.) Tyypin ilmestyttyä takaisin töihin kävi ilmi, ettei hän ollutkaan oikeasti hävinnyt. Hänen silmänsä kiilsivät onnesta. Hän oli käynyt Ekbergillä syömässä sitruunapaita.

Jos minua alkaa pyörryttää tai väsyttää tai jalassani on rakko tai matalapaine kivistää otsaani, työkaverini suositteleee lääkkeeksi Ekbergin sitruunapaita. Piiraan marenki on kuulemma juuri sopivan kosteaa ja mehevää, parantavaa. Minun on kai siis kipiteltävä Ekbergille maistamaan herkkua mitä pikimmiten. Muuten odotukseni kasvavat niin isoiksi, ettei niitä täytä edes ikuisen elämän eliksiirillä ryyditetty sitruunapai.

Lisää ruokajuttuja lyhyesti; yksi parhaista asioista minä tahansa perjantaina on Bali-Hain makaronilaatikko. Söin sitä eilen. Hinta-laatusuhteeltaan kohtuullisten lounaspaikkojen löytäminen Helsingissä on haasteellista etenkin nyt, kun Fredrikinkadun helmi, Tasty Deli, ei enää tarjoa lounasta.

Delicato, Engel, Rafla ja Trocadero eivät petä koskaan, mutta vaihtelunhaluiselle lounastajalle kaupunkimme tarjonta ei minusta riitä. Kunpa joku perustaisi hyvän salaattipaikan än yy tee nyt. Mutta siis Bali-Hai, perjantai, makaronilaatikko - kokeilkaa joskus.

Omistan tämän viikonlopun Flowlle, ystäville ja kodin siivoukselle, tuossa järjestyksessä. Le Corps Mince de Françoise sulostutti eilen iltaani mahtavalla keikallaan Suvilahdessa - mikä tunnelma! - tytöt vetävät hyvin.

Saavuin festareille työpäivästä nuutuneena ja kiireellä nähdäkseni The Terror Pigeon Dance Revoltin erikoislaatuisen esityksen telttalavalla. Jenkkibändi kiertää Diesel:U:Music Tourin mukana ympäri maailmaa. Puhallettavien lelujen, paljettien, valtavan valohökkelin ja kahdella muoviflamingolla koristellun mekonrinnuksen lisäksi mieleeni jäi yhden kappaleen hokema: "We're gonna make it through all the shit". Niin minäkin tahdon uskoa.

Toisen D:U:M-bändin, Heartsrevolutionin, suloinen vokalistityttö lauloi kristallein koristeltuun mikrofoniin. Jos minä osaisin laulaa, tahtoisin yhtä hienon mikin - timanteilla tosin. New Young Pony Club kuulosti hyvältä illan pimentyessä. Jätskibiisiä ei voi olla jammailematta.



PS Japanin Voguen syyskuun numerossa on ihania juttuja - selatkaa, jos saatte käsiinne. Alkuviikosta lupaan höpöttää muustakin kuin ruoasta ja musiikista. Nyt: mukavaa viikonloppua meille kaikille!

Vision Originale

Vision Originale by Terry Richardson, styled by Carine Roitfeld, Vogue Paris November 2006
community.livejournal.com/vivelechic

Body

Body by Steven Meisel, styled by Camilla Nickerson, Vogue Italia July 1995
tfs / testinofan

You're my state of mind

Töihin palatessa on palattava myös työvaatteisiin - tässä yhdet lemppareistani. Mustassa trikoomekossa on t-paitamainen yläosa, kapea vyötärö ja hulvattomasti heiluva alaosa. Verkkokorkkarit jalassa elämässä on järkeä.

Oh, did I let you go?

Sigrid

Sigrid Agren by Alisdair McLellan, styled by Jane How, i-D June / July 2009
tfs / Northern Star

Inhale, inhale

Jaahas kuulkaas, lomani loppuu tänään. Minusta on huvittavaa, että lauantait lasketaan lomapäiviksi, kun taas sunnuntait ovat ei mitään päiviä, tyhjiä rakoja kahden viikon välissä.

Vähän kuin on paikkoja, jotka eivät ole kenenkään maata. Minulle eräs sellainen on japanilainen ravintola Yume. Käyn siellä usein; kolkoista puitteistaan huolimatta ravintolassa on etäistä ja kohteliasta lämpöä, joka viehättää minua.

Jos ruokailee terassilla, on Helsingissä. Jos ruokailee sisällä, on ei kenenkään maalla, sivustaseuraajana muiden sivustaseuraajien joukossa - hauska tunne kotikulmien ravintoloiden leppoisan ja toisinaan väsyttävänkin tuttavallisen ilmapiirin vastapainoksi.

Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että Yumen lounaalla valtaosa miehistä, joilla on todella hyvin leikattu puku, puhuu ruotsia ruotsalaisella aksentilla.

Jokunen kommentoija pyysi päivitystä Omat kamat -osioon. Sorry kamut, osio ei ole juuri päivittynyt reaalimaailmassakaan. Taitaa minulla pari uutta juttua olla - kengät ja kaksi neuletta, bleiseri? - muttei montaa.

Olen ollut koko kesän ajan niin kyllästynyt vaatteisiin, että ostotauko on ollut luonteva. Olen kulkenut kesämekoissa ilman meikkiä, tukka epämääräisenä tavalla, joka sallitaan vain lomalla. Kuvaan asioita viikonlopun aikana. En siksi, että tahtoisin, vaan siksi, että osaatte pyytää niin kauniisti.

Numéro Tokyon kuvat tuntuvat osuvilta. Musta pitsi on vähintään yhtä viehättävää kuin kaikkina menneinä syksyinä. Mekko saa mielellään olla pidempi kuin mini. Tukka on lyhyt ja leveä, matta, pöyheä. Ja naiset,

naiset

hengittävät

sulokkaasti.

Eva by Alex Cayley, Numéro Tokyo September 2009
tfs / MAGstyle